Siirry suoraan sisältöön

Laskuri: Maksimisykearvio ikään perustuen

Sykemittaus on yksi käytetyimmistä tavoista liikunnan intensiteetin mittaamiseen. Absoluuttinen sykelukema ei sellaisenaan riitä intensiteetin mittariksi, koska syketaso on yksilöllinen. Esimerkiksi syke 142 lyöntiä minuutissa voi tarkoittaa toiselle rasittavaa ja toiselle kevyttä liikuntaa.

Maksimisykkeen avulla absoluuttinen sykelukema voidaan ilmaista yksilöllisesti suhteessa maksimaaliseen rasitustasoon. Tällöin syke kertoo, kuinka lähellä maksimirasitusta kullakin hetkellä liikutaan. Sata prosenttia maksimisykkeestä tarkoittaa maksimaalista rasitustasoa ja 50 % hyvin kevyttä liikuntaa. Liikkumisen suositusten mukainen reipas vauhti saavutetaan sykkeellä, joka on noin 65 % maksimista.

Kahdella juoksijalla on sama sykelukema mutta eri rasitustaso, koska maksimisykkeet ovat eri suuruiset

Maksimisyke laskee iän myötä

Maksimisyke voidaan mitata luotettavasti vain maksimaalisessa kuntotestissä. Maksimaalista rasitusta ei kuitenkaan suositella kaikille ja siksi maksimisykkeen arviointiin on kehitetty monia arviointikaavoja.

Monet käyttävät kaavaa 220 − ikä, koska se on helppo muistaa. Maksimisyke ei kuitenkaan laske kokonaista lyöntiä ikävuodessa, kuten kaava olettaa, vaan hieman vähemmän. Siksi tämä kaava aliarvioi maksimisykettä 40 ikävuodesta lähtien sitä enemmän, mitä vanhemmasta ihmisestä on kyse.

Tarkempi kaava onkin 208 − 0,7 x ikä, joka ottaa huomioon tutkimuksissa havaitun keskimääräisen muutoksen maksimisykkeessä. Tämä vuosimuutos on noin 0,7 lyöntiä minuutissa. Kymmenessä vuodessa maksimisyke laskee siis keskimäärin seitsemällä lyönnillä.

Ikään perustuva arvio ei ole yhtä luotettava kuin maksimisykkeen mittaus, mutta jotkin ikään perustuvat arviointikaavat ovat tarkempia kuin toiset. Oheinen laskuri perustuu yli 18 000 ihmisen tutkimusaineistoon.

Ikä selittää yksilöllisiä eroja maksimisykkeessä vain osittain. Arviointikaavan antama tulos voikin poiketa jonkin verran todellisesta maksimisykkeestä.

Ikään perustuva arvio toimii keskimäärin hyvin, mutta arviointivirhe voi yksilötasolla olla suuri. Seuraavassa blogi-kirjoituksessa pohdinkin, miten ikään perustuvaa maksimisykearviota voisi tarkentaa ilman maksimitestiä.

Lähteet

Tanaka et al. (2001) Age-predicted maximal heart rate revisited. Journal of the American College of Cardiology 37, 153-156. DOI: 10.1016/s0735-1097(00)01054-8

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *